Kaikki piti olla kunnossa. Tankkaus onnistui omasta mielestä hyvin. Kevennys oli riittävä. Haminan puolikas 1:22:54 kuukausi sitten kertoi juoksukunnon olevan ihan kohdallaan alle 3h Maratoniin. Keli oli hieno. Reitti ilmeisen nopea. Fiilikset katossa. Odotukset korkeella. Mutta ei. 27,54km ja keskeytys. Lataus purkautui kyyneleinä. Ei mahda mitään.

Mitäs eilen sitten oikeen tapahtui. Aamulla lähdettiin Harrin kanssa tosi aikaisin kohti Oulua, herätys 4:30. Siinä yksi osatekijä joka saattoi vähän vaikuttaa. Matka oli muuten kyllä mukava, kiitos vaan kyytistä ja seurasta. Perillä vähän yheksän jälkeen, hyvissä ajoin siis, osanoton vahvistus, paikkojen kattelua ja rentoo oleilua. Yhentoista jälkeen kilsan verryttelyhölkkä, tuntuma normaali.

Kaheltatoista sitten lähtö. Vauhti samantien suunnitelman mukaisesti 4:10...4:15/km. Pari ensimmäistä kilsaa meni tosi helpon tuntuisesti myötätuuleen. Vettä otin alusta lähtien jokaisella juottopisteellä, omat juomat olin jättänyt neljälle pisteelle. Vitosen kohdalla alkoi olla jo vähän ensifiiliksiä että ompas täälä kuuma, varsinkin myötätuuliosuuksilla lämpöä oli paljon. Meno muuttui koko ajan tukalammaksi ja vauhdin ylläpito vaikeammaksi vaikkei se vielä ensimmäisellä kierroksella tippunutkaan. Vitoset 21:11 - 21:12 - 21:00 - 21:10 (puolikas 1:29:14). Toisen kierroksen alussa kävi ensimmäisen kerran ihan tosissaan mielessä että tästä ei tule tänään mitään. Jatkoin kuitenkin toiselle kierrokselle, olihan kyse SM -kilpailusta ja ennakkoon oman sarjan nimiä tutkiessani olin todennut vähän yli 3h ajankin riittävän ihan hyvään sijoitukseen. Aika nopeesti alkoi kuitenkin Maraton ottamaan selkävoittoa hölkkämiehestä. 20-25km väliin kului aikaa 22:55. Tuossa kohtaa pysähdyin, tarkistin mikä oli siihen saakka keskisyke (173, liian korkea) ja kävelin muutaman askeleen. Ohi meni oman sarjan juoksija ja lähdin vielä peesiin ajatellen että voisin ehkä pysyä perässä, edelleen hyvällä sijoituksella. Pari kilsaa pysyinkin, vauhti yli 4:30/km ja oli vaikeeta. Matkaa jäljellä 15km. Päätös oli nopea. Lappu pois rinnasta. Ei auta mikään. Itku pääsi. Ei voinu mitään sillekkään.

No miksi. Liian kuuma keli (n.20 varjossa, pilvetön taivas). Muuta en keksi. Sama kävi viikko sitten Suolahden kympillä. Uskottava se nyt on, ennätykset tehdään paljon viileemmissä oloissa.

Jep. Terwamaraton noin muuten oli kyllä oikeen mukava kisatapahtuma, järjestelyt toimi pääsääntöisesti hyvin, reitti on kieltämättä nopea (hyvällä kelillä) ja etenkin hieno. Ei vaan ollu mun päivä eilen. Ei ollu ei.

Paluumatka oli eilisen reissun selkeesti parasta antia. Kiitos terapeuttisesta nelituntisesta Mari ja Riitta sekä onnittelut vielä molemmille upeista suorituksistanne.

Harmitus on edelleen iso. Mutta tästä alkaa katse kääntyä pikkuhiljaa kohti tulevia haasteita. Tänään lepäillään. Yhteistyö Keron Jaakon kanssa jatkuu. Asiat on ihan hyvin eikä elämä ole pelkkää juoksua. Vaikka välillä onkin.