No niin. Palataas vaihteeksi tänne. Kesäloma alkaa olla about päätöksessään, ensi maanantaina töihin. Kelit on ollu kyllä mainiot, osin jo aavistuksen turhankin mainiot ainakin mitä tulee nukkumatilan lämpötilaan. No mutta valiteta ei. Ainakaan tuon enempää. Lomalla ei mitään muitten mantereita tärisyttäviä asioita tapahtunu mutta mukavaa on ollu. Kyllä tällänen muutaman viikon tauko normiarjesta tekee ihan hyvää mielelle. Vähemmän kiireen tuntua. Epäilemättä olin ensimmäinen joka näitä viisaita kliseitä tänne internettiin mättää. Arvaa haittaako.

Jees. Mitäs tässä on sitten tullu hölkkäiltyä. Muutama lenkki edellisen päivityksen jälkeen. Pari lenkkiä on jäänyt tekemättä edellisehtoon lomailun ja pari kyseisen päivän menojen takia. Sellanen pakkopäästätekeenselenkkivaikkeiooaikaataijärkee -ajatus on pakotettuna lähteny päästä pois. Jotenkin tuntuu että se on enemmän hyvä kuin huono asia. No mutta enivei, lenkit on juostu silloin kun on tänhetken parhaan uskon mukaan ollu siihen senhetken sopivin aika. Näillä selityksillä on todettava että alunperin exceliin naputeltu lomasuunnitelma ei päteny varsinkaan määrän suhteen. Kehittävät setit oon pyrkiny tekeen.

Ja sitten sama numeroina. Fiiliksiä en pysty enää eritteleen mutta noin kokonaisuutena täytyy sanoa että yhtään paskaa ei oo ollu, surkeeta ehkä pari, menetteleviä saman verran, suurin osa ihan ookoo ja oli siellä hyvääkin. Esim tänpäivän tonnit menee hyvin lähelle kategoriaa hyvä. Oikeen todella hyvä niin. Niin ja ne numerot.

to kevyt 14,08km (5:33 / 152)
pe vr 2,5km (5:08 / 150) + 6x1km/200m/3min (4:17/164 - 4:12/168 - 4:10/172 - 4:05/175 - 4:00/178 - 3:52/181) + vr 2,01km (5:36 / 165). Avg: 4:06/173, max.189. Palokkajärven ranta.
la kevyt 8,32km (5:12 / 155) Seinäjoki
su kevyt 17,14km (5:19 / 161) Seinäjoki
vko yht 86,3km

ma lepo
ti kevyt fillari 24,01km
ke vr 2,34km (5:23 / 145) + vv 8km (4:51-4:21-4:44-4:18-4:49-4:14-4:52-4:15) + vr 1,97km (5:46 / 163). Avg 8,02km (4:33 / 175, max.192). Vaajakoski (mökiltä)
to lepo
pe lepo
la vr 2,02km (5:04 / 151) + 3x2km reipas/1km kevyt (2km avg't 4:17-4:19-4:15) + vr 1,32km. Avg 8,01km (4:36 / 166, max.183). Palokkajärven ranta.
su kevyt 10,01km (5:38 / 143) + Sisu 7v
vko yht 34,72km + fillari 24km

ma kevyt 10,13km (5:15) Helsinki
ti lepo
ke kevyt 10,19km (5:05) Helsinki
to vr 2,52km (5:10 / 148) + 6x1km/200m/3min (4:08/165 - 4:03/169 - 4:02/173 - 3:59/177 - 3:55/178 - 3:46/181) + vr 2,02km (5:45 / 157). Avg: 3:59/174, max.189. Palokkajärven ranta.

Että sillee. Huomenna fillarilenkki jossain sopivassa kohtaa perjantaipäivää. Ja jos tähän saakka luit niin hei, niin mäkin.